Kesäiset matkailuvinkit

Kun aurinko lämmittää, anna merikaupungin tunnelman houkutella puistoihin piknikille, pyöräillen terasseille ja veneilemään merelle. Kotkan, Haminan ja Loviisan seutu tarjoaa unohtumattomia elämyksiä. Ota tästä vinkit talteen ja koe kaakkoisrannikon aarteet jo tänä kesänä.

Kotkan Sapokasta pääset moniin ainutlaatuisiin ja uskomattoman kauniisiin saaristokohteisiin. Itse Sapokka, sen vesipuisto ja satamatunnelma ovat kokemisen arvoisia, mutta usein seikkailu vasta alkaa Sapokasta. MeriSetin risteilyllä pääset ihastelemaan aitoa Tammion kalastajakylää, jossa syreenit tuoksuvat ja pääskyset kaartelevat. Haminan saaristo on valtavan kaunis, joten ihasteltavaa riittää myös matkalla Tammioon ja takaisin. Ulko-Tammiossa puolestaan pääset ainutlaatuiselle luontopolulle, joka vie sinut sotahistoriallisten aarteiden ja saaristoluonnon äärelle.

Tammion kalastajakylä

Itäisen Suomenlahden helmi on Kaunissaari. Sen pitkät hiekkarannat, tunnelmallinen kalastajakylä ja ravintoloiden loihtimat herkut saavat sinut taatusti palaamaan Kaunissaareen toisenkin kerran ja aina uudelleen. Elinvoimainen kyläyhteisö järjestää monenlaista toimintaa, kuten esimerkiksi live-esiintyjiä, karaoke-iltoja ja saariretkiä sekä saaren asukkaille että matkailijoille. Maista maankuulua, kaunissaarelaisten pyytämää kuhaa Café Mustikassa ja lohikeittoa Kaunissaaren Majalla. Kaunissaareen kannattaa jäädä yöksi. Saarella on useita majoittajia ja paljon nähtävää. Sinne pääset kesäisin ilmaisella FinFerriesin yhteysaluksella Kotkasta kuutena päivänä viikossa.

Kaunissaari

Saaristossa yöpymiseen suosittelemme lisäksi Rakin Kotkan saarta Haminan edustalla. Sen luonto on poikkeuksellisen kaunis. Virolahdella saareen pääset yöpymään esimerkiksi Rääntiössä. Se sijaitsee rajavyöhykkeellä ja on täydellinen kohde niille, jotka arvostavat hyggeilyä. Auringonlaskut ja -nousut ovat näissä saaristokohteissa ikimuistoisia elämyksiä.

Rakin Kotka

Lyhyempiä suositeltavia pistäytymisiä merelle saat esimerkiksi hyppäämällä M/S Klippanin kyytiin. Historiallinen Fort Elisabeth eli Varissaari ihan Kotkan edustalla tarjoaa matkailijalle upeita maisemia, herkullista vatsan täytettä Ravintola Vaakussa, sekä lauttasaunomismahdollisuuden, beach volleytä ja sup-lautailua.

Ravintola Vaakku

Meriretki Loviisan edustalla sijaitsevaan Svartholman merilinnoitukseen vie sinut Krimin sodassa tuhoutuneeseen ja museoviraston restauroimaan Suomenlinnan sisarlinnoitukseen. Sinne pääset Loviisan Laivasillalta M/S Mistralin kyydissä. Svartholmassa herkuttelet ravintola Bistro Svartholmissa käsinkosketeltavassa merilinnoitustunnelmassa ja katselet henkeäsalpaavan kauniita merimaisemia saarta kiertävältä polulta.

Meriretken täydentää iltafiilistelyt Loviisan Laivasillalla tai Bistro & Butik Kronanissa ja makoisat unet esimerkiksi Loviisa Campingillä tai Hotelli Unisessa. Kurkkaahan muuten tapahtumakalenterista jos Loviisassa sattuisi olemaan samaan aikaan Loviisan Avoimet Puutarhat tai Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma. Ja kun olet Loviisassa niin pistäydy ehdottomasti Tuhannen Tuskan Kahvilassa ja Loviisan Kappelissa.

Tuhannen tuskan kahvila

Seuraava päivä kannattaa pyhittää Strömforsin ruukkiin tutustumiseen. Sen ainutlaatuisessa miljöössä ja tunnelmassa saat unohtumattomia elämyksiä. Käy katsomassa pajamuseon ja kesäteatterin näytöksiä, nauti herkullisia aterioita alueen ravintoloissa, heittäydy hemmotteluihin ja uusiin kokemuksiin wellness-yritysten palveluiden äärellä. Voit suppailla, meloa, pyöräillä, patikoida, joogata ja vaikka mitä. Tutustu esimerkiksi Wellstersin tai Strömfors Hyvinvointi-yrityksen palveluihin. Ruukissa voit myös yöpyä esimerkiksi Strömfors Bed & Bistrossa.

Strömforsin ruukki

Pienen ajomatkan päästä löydät Malmgårdin kartanon kansainvälisesti palkitut luomutuotteet upeassa maaseudun maisemassa ja Stockforsin kukistavan kulttuurikeskuksen Pyhtäällä. Sen rosoisessa miljöössä kesä täyttyy kulttuurielämyksistä, kuten konserteista ja näyttelyistä, mutta myös hyvinvointitapahtumista. Pyhtäällä majoitut esimerkiksi Pyhtään Vuokramökeissä, Suomen Kotterian mökeissä tai Mäntyniemessä.

Wellsters järjestää luontoelämyksiä Strömforsin ruukissa

On tietysti sanomattakin selvää, ettei näitä kaikkia voi päivässä kokea. Kannattaakin valita tukikohta, josta käyt päiväseikkailulla ympäri upeata Kaakkois-Suomea. Majoitu vaikkapa Kotkassa Original Sokos Hotel Seurahuoneella väljässä, tyylikkäässä ja viihtyisässä huoneessa kaikkien palveluiden äärellä. Seurahuoneella onnellistetaan matkailijoita joustavilla palveluilla ja ystävällisellä kohtaamisella. Hotellin yhteydessä on jopa kolme laadukasta ravintolaa.

Original Sokos Hotel Seurahuone Kotka Ravintolamaailma

Meren rannassa Kotkan Mussalossa sijaitseva Santalahti Resort on viiden tähden majoittaja ja se tarjoaa majoitusvaihtoehtoja kaikille lompakoille. Alueella on runsaasti erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja upeaa luontoa. Kesähostelli Kärkisaaressa majoitut kauniissa, historiallisessa pitsihuvilassa, jota ympäröi lumoavat merimaisemat. Lisäksi majoitusta tarjoaa Kotkassa esimerkiksi Hotelli Jokipuisto, Katanohotelli Karhulan Hovi, Hotelli Kotola ja Kesähotelli Katarina. Valitse näistä budjettisi mukaan ja tee majoituspaikastasi käsin vierailuja seudun matkailukohteisiin.

Ravintola Keisarinsatama

Kotkassa on matkailijalle moneksi päiväksi tekemistä ja nähtävää. Olo on kuin ulkomailla kun kiertelet Kotkan upeita puistoja – kotkalaisten olohuoneita. Ota vuokrapyörä allesi ja kierrä merenrantareitti Sapokasta Katariinan meripuistoon. Pulahda mereen puolivälissä Mansikkalahden uimarannalla ja haukkaa jäätelöä välipalaksi. Istu iltaa lumoavan kauniissa auringonlaskussa Ravintola Keisarinsataman terassilla tai keskustassa Vennin terassin herkkujen äärellä. Ethän unohda käydä Merikeskus Vellamossa ja Akvaariotalo Maretariumissa, sekä Langinkoskella ja Siikakoskella. Siikakosken á la carte -ravintola Villa Munkholmasta syöt täydellisen lohifileeburgerin.

Villa Munkholman lohifileeburger

Hamina on Kotkasta vain lyhyen automatkan päässä. Tämän kesän ehdoton must on Rauli Virtasen valokuvanäyttely ’Ihminen’ Hamina Bastionissa. Haminan upea linnoituspolku ja vanha kaupunki ovat elämyksiä, jotka kannattaa ehdottomasti kokea. Haminassa on myös useita maksuttomia opastettuja kierroksia kesän aikana. Tuhansien tarinoiden Haminalla on tapahtumarikas historia, jonka käänteisiin ovat vaikuttaneet onnettomat sattumat ja monet värikkäät henkilöt. Historiallinen Hamina olikin aikoinaan varsinainen kosmopoliittinen sulatusuuni.

Rauli Virtasen valokuvanäyttely ’Ihminen’ Hamina Bastionissa

Samalla reissulla kannattaa kokea Tervasaaren tunnelma ja nauttia herkullinen lounas esimerkiksi Kitchen & Lounge Rampsissa. Kokeile vaikkapa Rampsin katkarapupastaa. Se vie kielen mennessään! Jos kesäpäivä on kuuma, pysähdy Hamina Campingillä nauttimaan viilentävästä juomasta tai jäätelöstä upeassa merimaisemassa. Pulahtaakin saa mielellään, hiekkarantaa riittää.

Hamina Camping Pitkäthiekat

Kaakkois-Suomessa on myös valloittava maaseutu. Jos sinun juttusi on katsella maisemia pyörän selästä, meillä riittää reittejä. Maaseudulla majoitut majataloissa, mökeissä ja maatiloilla, jotka tarjoavat monenlaisia elämyksiä. On alpakoita, lampaita ja hevostiloja, offroad-ajelua, loputtomasti uimarantoja, kalliokiipeilyä ja lukuisia muita aktiviteetteja.

Yövy vaikkapa Harjun Hovissa Virolahdella ja muista katsastaa myös Salpalinja, maamme suurin rakennusprojekti kautta aikojen. Sen historiaan voit tutustua Virolahden Bunkkerimuseossa ja Miehikkälän Salpalinja-museossa. Alue on myös loistavaa patikointi- ja fatbike-pyöräilyseutua. Pysähdy Klamilan satamassa nauttimassa viilentävästä juomasta, kesäisen satamatorin tunnelmasta ja terassiherkuista.

Tässäpä ei ollut edes kaikki se upeus mitä Kakkois-Suomi tarjoaa. Käy seikkailulla! Löydät vielä paljon muutakin kivaa. Nautitaan kesästä!