Loviisan linnoitus
Loviisan keskustan kupeesta löytyy Loviisan maalinnoitus ja bastionit Rosen ja Ungern. Kohde on maksuton ja avoinna ympäri vuoden.
Degerbyn lahden pohjukkaan perustettiin vuonna 1745 Degerbyn kaupunki, joka nimettiin vuonna 1752 uudelleen kuningatar Lovisa Ulrikan mukaan Loviisaksi. Sitä vahvistamaan tarvittiin linnoitus.
Loviisan maalinnoitusta alettiin rakentaa vuonna 1748 ja linnoitustöitä johti Augustin Ehrensvärd, joka on suunnitellut myös Helsingin edustalla sijaitsevan Suomenlinnan. Loviisan linnoituksen oli määrä ympäröidä koko kaupunki, mutta suunnitelmista toteutui vain murto-osa.
Lähes valmiiksi saatiin Kuninkaantien molemmin puolin olevat bastionit Rosen ja Ungern sekä niihin kuuluneet maavallit. Linnoituksen bastionit nimettiin Suomen silloisen kenraalikuvernöörin G. Rosenin ja kenraali von Ungernin mukaan.
Vuonna 1809 Suomen sodassa linnoitusrakennelma siirtyi venäläisten haltuun. Samalla se menetti sotilaallisen merkityksensä, kun raja siirtyi kauas länteen. Linnoitus jäi raunioitumaan ja bastionien sisäpihat muuttuivat vähitellen laidun- ja vihannesmaiksi. Loviisan kylpylätoiminnan kukoistuskaudella 1890-luvulla linnoitusalue löydettiin virkistyskäyttöön.
Linnoitus on restauroitu museoviraston toimesta useaan otteeseen. Viimeisin rauniorestaurointi suoritettiin vuosina 2006 – 2012. Loviisan kaupungin, Museoviraston ja Porvoon museon yhteistyöllä linnoitusalueen ympäristöön avattiin loppukesällä 2008 historiallinen luontopolku.
Ehrensvärdinpolku tarjoaa kulkijoilleen maastoon sijoitettujen opasteiden avulla tietoa alueen linnoitusrakentamisesta, kulttuurihistoriasta, sekä kasvi- ja eläinlajistosta. Kahden kilometrin mittaisen metsäisen kierroksen ohella valittavana on myös lyhyempi ja helppokulkuisempi reitti.
Katso lisätiedot Museoviraston verkkosivuilta:
Lue lisää Loviisan linnoituksesta:
Löysitko sivulta etsimäsi?