Akvaariotalo Maretarium

Maretarium on suomalaisten kalojen luonnonmukainen akvaario Kotkan Sapokassa. Eri kalalajeja ja vesien pieneläimiä voit nähdä yli 60 erilaista.

Akvaariokierroksen ohessa voit tutustua luontokuvanäyttelyyn, katsella luontofilmejä, puuhailla luontokoulussa, lounastaa kahvilassa ja ostaa matkamuistot Meripuodista. Joskus Itämerialtaassa voi nähdä sukeltajan ruokkimassa kaloja kello kolmen aikaan iltapäivällä.

Akvaariokäynti on viihtymistä, nauttimista ja oppimista koko perheelle. Ryhmien tilaisuuksiin Maretariumista on varattavissa Meriteatteri 50 henkilölle sekä luokkahuone 20 henkilölle.

Kolme faktaa Maretariumista:

  1. Maretariumissa tapaat suurimman osan noin 60 suomalaisesta kalalajista. Joistakin lajeista näet sekä pienet sintit että isot köriläät.Yhteensä Maretariumissa on noin 1700 yksilöä.
  2. Maretarium on luonnonmukainen akvaario luonnonvesineen ja vuodenaikojen vaihteluineen. Kaikki Maretariumin altaissa käytettävä vesi otetaan Suomenlahdesta, viiden metrin syvyydestä suodattamalla vesi kvartsihiekkapatjan läpi. Kotkan edustalla veden suolapitoisuus on niin alhainen, vain 0,2 %, että murtovesilajien lisäksi siinä menestyvät myös järvien ja jokien kalalajit. Maretarium on luonnonmukainen akvaario luonnonvesineen ja vuodenaikojen vaihteluineen.
  3. Maretarium on kestävä ja vastuullinen matkailukohde ja sille on myönnetty WWF:n Panda-palkinto työstä suomalaisen vesiluonnon puolesta. Visit Finland on myöntänyt Maretariumille Sustainable Travel Finland -merkin osoituksena arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen.

Lue lisää Maretariumin verkkosivuilta.