Löydä joulun tunnelma Itärannikolta
Etsitkö talven elämysmatkaa jouluisten tapahtumien tunnelmaan? Tule Itärannikon joulutoreille maistelemaan glögejä, ihastelemaan upeasti valaistuja vanhoja rakennuksia, jouluikkunoita ja joulukoteja, etsimään joulumetsän eläimiä ja hämmästelemään huikeaa joulunpunaista Coca-Cola-rekkaa. Mukaasi ostat parhaat joululahjat käsityöläiskojuista, maatiloilta ja pikkuputiikeista.
Loviisan joulu

Loviisan hurmaavien yli satavuotiaiden joulukotien portaille ajat vain alle tunnin Helsingistä. Loviisan Wanhojen Talojen Joulu -tapahtumassa pääset kurkistamaan jouluun valmistautuviin koteihin idyllisten puutalokortteleiden varsilla, ja nappaat mukaasi korillisen makeita, säihkyviä ja kanelintuoksuisia sisustusideoita.
Laivasillan joulumarkkinat karuselleineen järjestetään samana viikonloppuna, joten 3.-4.12. on täydellinen aika viettää tunnelmallinen viikonloppu Loviisassa.

Shoppaile ihanissa puukaupungin sisustusputiikeissa ja löydät taatusti uniikkeja lahjoja rakkaillesi. Erinomaisia löytöjä voit tehdä myös Loviisan kylissä, kuten esimerkiksi Malmgårdissa ja Skinnarbyssä. Toisesta saat luomujauhot ja palkittua itse viljeltyä olutta, toisesta taas elämyksiä 50-luvulta.
Seuraavana viikonloppuna 10.-11.12. pääset nauttimaan joulutunnelmasta kuvankauniiseen Strömforsin ruukkiin. Tee lahjalöytöjä, jututa joulupukkia, kurkkaa miten taitava seppä takoo vesivasaralla, maistele jouluherkkuja ja nauti uniikista miljööstä ja jää vaikkapa saunomaan jurttaan kaiken jouluilottelun päätteeksi!
Haminan joulu

Hamina on joulufanin must! Suositussa ja kovasti odotetussa Haminan Linnoituksen Joulu –tapahtumakokonaisuudessa on jälleen luvassa valoa, taidetta sekä joulutorien taikaa.
Tapahtumia järjestetään Linnoituksen Holvistossa, Kauppatorilla sekä Haminan persoonallisilla kujilla ympyräasemakaavan sokkeloissa aina ensi vuoden puolelle saakka. Laitahan tästä kalenteriisi merkinnät niin ei jää joulutunnelmaan virittäytyminen puolitiehen:

⭐️ Joulukalenteri-ikkunat 1.-24.12.
⭐️ Joulupop-konsertti 1.12.
⭐️ Annan Narinkat 3.12.
⭐️ Kauppiaantalomuseon joulutarina 3.12.-1.1.
⭐️ Itsenäisyyspäivän paraati 6.12.
⭐️ Haminan joulunavaus 9.12.
⭐️ Wanhan Holviston Joulu 10.-11.12.
⭐️ Suuri Jouluseikkailu 13.-18.12.
⭐️ J.S. Bach Jouluoratorio 18.12.
⭐️ Haminan Raatihuoneen joulutori 16-18.12.
⭐️ Tuomaan markkinat 21.12.
Tulethan ihastelemaan upeaa Raatihuoneentorin valoshowta 9.-26.12. ja joulukalenteri-ikkunoita, joita avataan joka ilta 1.-24.12. klo 18 jossain ympyräkaupungin vanhassa talossa. Paikallaolijoita on usein ilahdutettu musiikilla, runolla, makeisilla ja jopa joulupuurolla. Ikkunoita voi käydä katsomassa avautumispäivästä aina loppiaiseen asti.
Kotkan joulu
Jouluinen Kotka on Itärannikon matkaajalle oiva tukikohta keskellä kaikkia upeita vierailukohteitamme.

Kotkan torille karauttavan joulunpunaisen Coca-Cola-rekan kanssa nappaat uniikin joulukorttiselfien 15.12. klo 16. Tässä maailmanmatkaajassa on säihkettä jopa 11 000 ledin verran. Muina joulunaluspäivinä torilla etsitään metsän eläimiä tunnelmallisesta joulumetsästä.
Vietä yksi tai kaksi päivää shoppaillen sekä kulttuuri- että makuelämyksistä nautiskellen Merikeskus Vellamossa, Maretariumissa, Kymi Sinfonietan konserteissa, Kotkan kaupunginteatterissa, näyttelyissä ja keikoilla.
Jouluostoksiin suosittelemme Kauppakeskus Pasaatia, Havi Outletia ja Jumalniemen ostoskeskusta, jossa shoppailet melkeinpä mitä vaan maan ja taivaan väliltä vaatteista sisustustuotteisiin ja kodinkoneisiin.

Tiesikö muuten, että Pasaatista saa olutjäätelöä? Lisäksi huomaathan, että legendaariset Karhulan joulumyyjäiset järjestetään lauantaina 26.11.2022 klo 9–12 ja Kolmikulman Joulumarkkinat niin ikään Karhulassa sunnuntaina 20.11. klo 10-15.
Päivän päätteeksi fiilistelet jouluista torinäkymää Kotkansaaren syleilyssä ja herkuttelet ravintoloissa.
Maaseudun jouluidylli

Maaseudun talviseen jouluidylliin pääset myös näppärästi Kotkasta. Seppälän lammastilalla Miehikkälässä shoppailet parhaat villatuotteet pukinkonttiin ja yövyt autenttisella lammastilalla. Näin ihania ja lämpöisiä taljoja, sukkia ja lapasia saa etsiä!
Virolahden Harjun Hovissa täydennät lahjavarastoasi ja virittäydyt joulun tunnelmaan Matkalla jouluun tapahtumassa 25.11. Käy samalla ulkoilemassa Miehikkälän ja Virolahden Salpalinjalla tai Haminan Portimon poluilla.
Haminassa voit ulkoilureissuun yhdistää 4.12. perinteisen karjalaisen joululounaan Aholafarmilla, Virolahdella saat gastronomisia elämyksiä Ravintola Olkihatussa, ja Takatalo & Tompurin panimossa, jonka Savubock-olut kruunattiin juuri Suomen parhaimmaksi.

Ulkoilemaan pääset myös Loviisan Kukuljärvellä, Kotkan puistoissa, Santalahden luontopoluilla tai Pyhtään Valkmusassa. Ne ovat talvellakin upeita elämyksiä ja Itärannikon kohteet sijaitsevat kaikki alle tunnin ajomatkan päässä toisistaan.
Katso kaikki joulun tapahtumat tapahtumakalenteristamme. Kirjoita hakukenttään joulu ja saat näppärästi kaikki tapahtumat listattua. Nähtävyydet, ravintolat ja majoitusvaihtoehdot olemme listanneet sinulle Matkailukohteet -sivulle ja valmiit matkapaketit voit ostaa verkkokaupastamme.
Tule nauttimaan ainutlaatuisen Itärannikon lumoavasta joulutunnelmasta! Täällä sinua odotetaan. 🎄
