Kukkiin menevä luonnon työkaveri

Pyhtäälle Satakunnasta kotiutunut Miina Tuominen-Brinkas haluaa omalla esimerkillään nostaa luonnon arvostusta. Kuusi vuotta sitten hän perusti puolisonsa kanssa Pyhtäälle ensimmäisen maisemapellon kaikkien yhteiseksi iloksi. Luonnon ja eläimet hän kokee ”työkavereinaan”.

– Tällä hetkellä päätoiminen äiti ja sivutoiminen maatilan emäntä, Miina Tuominen-Brinkas esittelee itsensä.

Hän on myös maatalousyrittäjä, agrologi ja opiskelee kotieläintiedettä Helsingin yliopistossa. Luonto oli tärkeä Tuominen-Brinkasille jo lapsuudessa.

– Olin kasvissyöjä, pidin luontokerhoa ja luokkaretkellä boikotoin delfinaariota; istuin ulkona odottamassa, kun muut menivät katsomaan delfiinejä, Tuominen-Brinkas kertoo.

Nyt hän syö lihaa, mutta haluaa tietää, mistä ruoka tulee. Tavoitteena on elää mahdollisimman omavaraisesti ruuantuotannon suhteen ja pyrkiä elämään luonnon kanssa käsi kädessä kuin työkaverina – luontoa kunnioittaen.

– Meillä on kanoja omaan tarpeeseen. Kasvatan lihakaneja, lampaita ja sonnivasikoita. Perheemme yhteisenä harrastuksena on metsästys ja hirvikoiran koulutus sekä sienestys ja marjastus.

Hänen kanansa ovat tyrnäväläisiä maatiaiskanoja ja muutkin eläimet maatiaisrotuja; suomenlampaita ja suomenkarjaa.

Pyhtäällä Tuominen-Brinkas tunnetaan maisemapelloista. Ensimmäisen maisemapellon hän perusti puolisonsa kanssa kuusi vuotta sitten.

– Halusimme elävöittää kylänraittia ja tarjota ihmisille iloa, mutta tärkeimpänä syynä oli halu monipuolistaa agraariyhteiskuntaa ja auttaa pölyttäjiä sekä kuntouttaa viljelytilan maaperää.

Tuominen-Brinkas kuvailee olleensa aina ”kukkiin menevä”. Hänen sydäntään lähinnä ovat luonnonkukat, joiden hän toivoisi olevan korkeammalle arvostettuja.

– Kielo, jonka tuoksu huumaa. Valkovuokko, kevään airut.  Kaikki kellot ja päivänkakkarat, Tuominen-Brinkas luettelee lempikukkiaan.

Hän on nimennyt tyttärensäkin luonnon mukaan.

– Tyttäreni nimi on Hilla. Hän olisi Kielo, jos olisi syntynyt keväällä.

Tuominen-Brinkasilla on kaksi- ja viisivuotiaat lapset.

Tuominen-Brinkas myöntää maisemapellon perustamisen kuulostavan suureelliselta ja työläältä teolta luonnon monimuotoisuuden, maaperän, pölyttäjien ja eläinten hyvinvoinnin vuoksi.

– Aina ei tarvitse lähteä isosti liikkeelle, ei tarvitse tehdä hehtaarin maisemapeltoa, vähempikin riittää: voi vaikkapa jättää puutarhaan lehtikasan siileille. Minä annoin pihanurmikkoni kasvaa umpeen. Siitä ei tehty niittyä mutta annoin sen kasvaa vapaasti koiranputkia ja voikukkaa.

Myös apilaa kannattaisi suosia, sillä se hoitaa maaperää ja on hyvä kasvi pölyttäjille.

Viljapelloille Tuominen-Brinkasin tilalla on tehty pölytyskaistoja eli esimerkiksi rapsipellolle on kylvetty 2,5 metrin kaistaleelle ravinnerikkaita kukkia kuten persianapilaa, veriapilaa ja hunajakukkaa pölyttäjille ja maaperää parantamaan.

– On hyvä kyseenalaistaa vanhoja toimintatapoja sekä tehdä tarvittaessa asioita toisin ja aina luonto- ja ympäristöarvoja kunnioittaen, Tuominen-Brinkas sanoo.

Tämä artikkeli on osa toimittaja ja valokuvaaja Päivi Arvosen kirjoittamaa – ja osin myös kuvaamaa – Paikallista voimaa -sarjaa, joka esittelee kaakkoissuomalaisia osaajia. Lue sarjan muut artikkelit täältä: