Ehrensvärdinpolku

Loviisan keskustan liepeillä kiertelevä reilun kahden kilometrin pituinen Ehrensvärdin polku on ilahduttava katsaus herttaisen puutalokaupungin historiaan. Matkalla kurkkaat myös Loviisan kaupunginmuseona toimivan Komendantintalon näyttelyt ja puutarhan.

Mutta mistä moinen nimi? Loviisassa vaikutti 1700-luvulla ruotsalainen kreivi ja sotamarsalkka Augustin Ehrensvärd, joka vastasi myös mm. Suomenlinnan rakentamisesta. Ehrensvärdin vastuulla Loviisassa oli Svartholman merilinnoitus ja bastionit Rosen ja Ungern, joiden oli tarkoitus toimia maalinnoituksena. Kuningas Kustaa III määräsi linnoituksen rakennustyöt lopetettavaksi vuonna 1775 eikä se koskaan valmistunut. Silti reitillä on edelleen nähtävillä runsaasti erilaisia rakenteita tuolta ajalta.

Ehrensvärdin nimeä kantava polku on vanhoja vallihautoja ja linnoitteita kiertävä idyllinen kaupunkikävely, jonka varrelle on pystytetty lukuisia opastauluja kertomaan linnoituksista ja niiden rakentamiseen vaikuttavista asioista paikallista luontoa ja silloista elämän menoa unohtamatta.

Tervetuloa tälle antoisalle kaupunkikävelylle!