Työ merellä on huippujuttu

Meri on kotkalaiselle Jouni Kelkalle elämän suurimpia rakkauksia ja elinehto. Työ saaristosiistijänä on hänelle huippuduuni.

Jouni Kelkka katsoo Kotkan Suulisniemen rannalta merelle rakasta kotimaisemaa. Tällä tontilla hän on asunut seitsemänvuotiaasta asti.

– Isäni suku on asunut tällä tontilla vuodesta 1901 lähtien. Meri on minulle elinehto, en osaisi kuvitella elämää ilman merta. Rakkaus mereen on verenperintöä isäni puolelta, Kelkka kertoo.

Isän puolelta Kelkan suvussa löytyy merenkävijöitä usean sukupolven päähän ja yksi pirtun salakuljettajakin.

– Aiemmin kalastin isäni kanssa puoliammatillisesti. Syksyllä aallot kaatuivat veneeseen ja palelimme mutta kalastaminen on upeaa. Edelleen lasken hailiverkkoja syksyisin, Kelkka kertoo.

Haili on kotkalainen murretermi silakalle.

Työuraansa Kelkka ei kuitenkin tehnyt merellä vaan kiskoilla. Hän jäi eläkkeelle veturinkuljettajan tehtävistä 55-vuotianaa, neljä vuotta sitten. Nyt aikaa jää enemmän rakkaalle merelle, niin harrastuksena kuin työnäkin.

Kelkka toimii Itäisen Suomenlahden huoltomiehenä Pidä Saaristo Siistinä ry:ssä. Useimmiten Kelkka liikkuu Pikku-Roope-veneellä ja huoltaa muun muassa veneiden käymäläjätteiden tyhjennyspisteitä. Työkenttänä Pidä Saaristo Siistinä ry:llä on merivesialueiden lisäksi myös Järvi-Suomi.

Kelkka työskentelee Itäisellä Suomenlahdella, Saaristomerellä, Pohjanlahdella, Päijänteellä ja Saimaalla. Työpäivät ovat 12-tuntisia ja liikkeelle lähdetään maanantaina aamusta ja palataan perjantaina illalla toukokuun alusta marraskuun alkuun.  Tästä työstä Kelkka ei suunnittele eläkkeelle jäämistä.

Saaristomerellä kulkijoista valtaosa on Kelkan kokemuksen mukaan vastuullisia liikkujia. Tupakantumpit ovat yksi isoimmista saariston roskaongelmista. Hulevesien mukana mereen kulkeutuu tumppeja myös maista.

– Taskutuhkakuppi on kätevä ja veneessä on hyvä aina olla mukana roskapusseja, joihin voi saaristoa kiertäessään kerätä samalla myös roskia, Kelkka neuvoo.

Ulkomeri on Kelkalle rakkainta sielunmaisemaa.

– Mitä kauemmas menen eikä rantaa näy, sitä parempi. On tärkeää kunnioittaa merta ja ymmärtää, milloin kannattaa jäädä rantaan esimerkiksi kovan tuulen vuoksi, Kelkka sanoo.

Merestä Kelkka nauttii vapaa-ajallaan useimmiten yksin. Hänen purjeveneensä keulassa on kuitenkin kaverina laivakoira Lady,  9-vuotias siperianhusky. Purjeveneen nimi on Lady K.

– Lady nauttii tuulesta korvat luimussa. Silloin olemme molemmat onnellisia.

Pidä Saaristo Siistinä ry on vuonna 1969 perustettu valtakunnallinen ympäristöjärjestö, jolla on noin 12 500 jäsentä. Toiminnan rahoitus saadaan ympäristöministeriöltä, yhteistyökumppaneilta ja jäseniltä. Yhdistyksen 50-vuotisjuhlavuonna lanseerattiin roskienkeruuvene Roska-Roope, joka on vesistöstä pintaroskaa keräävä 5,5 metrinen katamaraanityyppinen alus, joka kulkee sähkömoottoreilla, joiden virta saadaan katon aurinkopaneeleista. Roska-Roopen voi tilata mukaan tapahtumiin.