Malmgårdin kartano - linna ja luomutila

Linnamainen historiallinen Malmgrårdin kartano Loviisassa

Loviisan maaseudulla, alle tunnin päässä pääkaupunkiseudulta, kohoaa Malmgårdin kartano – Suomessa ainutlaatuinen renessanssilinna, jonka juuret ulottuvat 1600-luvulle. Kartano on ollut Creutzin kreivillisen suvun omistuksessa jo yli 400 vuotta, ja nykyinen isäntä kreivi Henrik Creutz edustaa 13. sukupolvea.

Koe renessanssilinnan tarina Loviisassa

Kartanon nykyinen, 1800-luvulla rakennettu kaksikerroksinen päärakennus, peittämättömästä tiilestä muurattu linna, on saanut tyylivaikutteensa pohjoisranskalaisesta ja hollantilaisesta uusrenessanssista. Se on yksityinen koti, johon pääsee tutustumaan kartanon isännän, kreivi Henrik Creutzin, vetämillä kierroksilla. Varaa opastettu kierros Malmgårdiin.

Luomutila, panimo ja kartanopuoti lähellä Helsinkiä

Nykyisin Malmgård on erikoistunut luonnonmukaiseen viljelyyn, luomutuotteiden jalostukseen ja myyntiin sekä panimotoimintaan. Tilapuoti ja panimo palvelevat kävijöitä vuoden ympäri. Puodin valikoimiin kuuluu tilan omien panimo- ja ruokatuotteiden lisäksi lähiruokatuotteita seudun muilta tuottajilta. Jouluisin Malmgårdissa pidetään suuret käsityö- ja ruokamarkkinat.

Ainutlaatuinen historiakohde ryhmille

Ryhmille Malmgård tarjoaa paikallisia makuja ennakkotilauksesta, ja kylkeen kokkikoulun huippukokin seurassa.

Malmgård on elävä kartano, ei museo. Yhdistä Loviisan ja Itäisen Uudenmaan kierrokseesi vierailu Malmgårdin kartanoon ja lähde luomumatkalle Itärannikolle.

Usein kysytyt kysymykset Malmgårdin kartanosta

Mikä on Malmgårdin kartanon historia?

Malmgårdin kartanon juuret ulottuvat 1600-luvulle, ja kartano on ollut Creutzin kreivillisen suvun omistuksessa yli 400 vuotta. Nykyinen isäntä, kreivi Henrik Creutz, on suvun 13. sukupolvea.

Missä Malmgårdin kartano sijaitsee?

Kartano sijaitsee Loviisan maaseudulla, alle tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta. Perille pääsee myös bussilla, matkusta ensin Helsingistä Loviisaan Katso aikataulut ja sitten Loviisasta Malmgårdiin Katso aikataulut

Mitä Malmgårdissa voi tehdä?

Malmgårdissa voi tutustua renessanssityyliseen päärakennukseen, vierailla panimossa ja kartanopuodissa sekä nauttia luomutilan tuotteista. Opastetuilla kierroksilla kreivi Henrik Creutz esittelee linnan historiaa ja tilan toimintaa.

Mitä tuotteita Malmgårdissa valmistetaan?

Malmgård erikoistuu luonnonmukaiseen viljelyyn, luomutuotteiden jalostukseen ja panimotoimintaan. Panimossa valmistetaan oluita tilan omista muinaisviljoista, ja kartanopuodissa myydään tilan omia tuotteita sekä lähialueen pientuottajien herkkuja.

Onko Malmgårdin kartano avoinna vierailijoille?

Kyllä. Malmgård tarjoaa opastettuja kierroksia toukokuusta syyskuuhun ennakkoon sovittuina aikoina, ja kartanopuoti sekä panimo palvelevat ympäri vuoden. Vierailuajat ja ajankohtaiset palvelut löytyvät Malmgårdin omalta sivustolta.

Järjestetäänkö kartanolla tapahtumia?

Kartanolla järjestetään sesongeittain erilaisia tapahtumia, kuten perinteiset joulun käsityö- ja ruokamarkkinat sekä teemallisia illallisia.

Katso tarkemmat ajankohtaiset tiedot sekä opastettujen kierrosten päivämäärät ja ilmoittautumisohjeet Malmgårdin omilta verkkosivuilta.