Isopuisto
Isopuisto on englantilaistyylinen maisemapuisto, jonka suunnittelua ovat viitoittaneet maaston muodot, luonnonpuusto ja käyttäjien tekemät polut. Kirkon edustalla sijaitsee näyttävä istutusalue, jossa yli 50 perennalajikkeen lisäksi kukoistavat keväällä kymmenet tuhannet sipulikukat ja alkukesästä atsaleat.
Isopuisto on Kotkansaaren laajin rakennettu puisto, kooltaan noin 8 hehtaaria. Puisto perustettiin vuonna 1801 valmistuneen Pyhän Nikolaoksen ortodoksisen kirkon ympärille, joka on nyky-Kotkan vanhin rakennus. Kirkon takana on säilynyt lisäksi muutama hauta Ruotsinsalmen linnoituskaupungin ajalta. Ortodoksikirkon portilla vartioi Maria Purpurin patsas. Legendan mukaan hänellä oli osuutensa kirkon säilymisessä, kun Ruotsinsalmen linnoituskaupunki tuhoutui. Lue tai kuuntele Marian tarina täältä.
Suuriruhtinas Konstantin osallistui kirkon peruskiven muuraukseen 1700-luvun lopussa ja vierailun aikana alueelle istutettiin ensimmäiset jalokuuset – se merkitsi samalla kotkalaisen puistohistorian alkua.
Löysitko sivulta etsimäsi?