Kesäkuu toi vihdoin ulkomaalaisia matkailijoita

Kotkan, Haminan ja Loviisan seudun maksullisissa majoituksissa yöpyneiden määrä koki kesäkuussa 2022 7,6 % nousun edellisvuoteen verrattuna. Merkittävintä tilastoissa on se, että yöpymismäärät ovat elpyneet poikkeusvuosia edeltävälle tasolle ja kansainväliset matkailijat ovat vihdoin palanneet.

Rekisteröityjä yöpymisiä kirjattiin Itärannikon rekisteröidyissä majoituskohteissa kesäkuun 2022 aikana 21 700 kpl. Vuonna 2019 vastaava luku oli 22 100. Kahden poikkeusvuoden jälkeen yöpymismäärät ovat siis palautuneet lähes normaalitasolle. Merkittävänä lisänä kesäkuun tilastoissa nähdään kansainvälisten matkailijoiden määrän kasvu. Hiljaisten vuosien jälkeen ulkomailta tulevien yöpymiset lisääntyivät kesäkuussa 166 %, joista enemmistö oli saksalaisia, virolaisia ja ruotsalaisia.

Matkailu Itärannikolla on vielä kovin sesonkipainotteista ja monia kehitystoimenpiteitä on käynnissä ympärivuotisuuden lisäämiseksi. Majoituskapasiteetin kasvattaminen on yksi seutumme suurimmista haasteista, mutta se olisi ehdoton edellytys matkailijoiden määrän lisääntymiselle, kuten esimerkiksi Kymen Sanomissa juuri julkaistu Visit Finlandin kehitysjohtajan Kati Paasin ja Satama Areenan toimitusjohtajan Minna Nymanin artikkeli alleviivaa.

Kaikki Kotkan, Haminan ja Loviisan seudun kesäkuun tilastot ovat katsottavissa Visitory-palvelussa.