Kotkan Meripäivät tarjoaa tasokasta viihdettä kaikille
Suomen suurimpiin festivaaleihin kuuluva Kotkan Meripäivät (23.-26.7) tarjoaa Kotkan Kantasatamassa todella monipuolisen ohjelmiston, josta löytyy taatusti jokaiselle jotakin. The Day Events-konsertin tähtinä tuikkivat muun muassa Sexmane, Pehmoaino, Lauri Haav, Mirella ja Turisti.
Yleisessä Saunassa -viihdekonsertissa legendaarista Kotkan poikaa Junnu Vainiota tulkitsevat Irina, Tuure Kilpeläinen ja Taneli Mäkelä. Meripäivä-aukion runsaudensarvi pitää sisällään muun Emma-voittaja Pesson, tasokasta tanssia ja sirkusta.

Koko perheen festivaaleilla on tietenkin omat Meripäivät myös sekä lapsille että nuorille.
Monipuolisuutensa lisäksi Meripäivät erottuu edukseen sillä, että valtaosa festivaalin tarjonnasta on täysin ilmaista. Paikanpäälle pääsee Helsingistä, Kouvolasta, Lahdesta ja Haminasta kätevästi bussilla Onnibusin tarjoamien festivaalivuorojen ansiosta. Vaikka viipyisit illalla loppuun asti, pääset silti vielä bussilla kotiin. Tsekkaa Onnibussin aikataulut.
Tässä tärpit Meripäiville. Katso koko ohjelmisto Meripäivien sivuilta.
The Day Events Meripäivät 25.-26.7
Pe 25.7.
Turisti, Mirella, Sexmane, Ege Zulu, Ares, Jaakko Kulta, Jukka Poika, Kube, Melo, M//O, Tuuli, William.

La 26.7.
Lauri Haav, Karri Koira, Pehmo Aino, Average Kid Luke, Ani, Bizi, Etta, Jore & Zpoppa, Joe L, Korelon, Röge, Shrty.
Osta liput The Day Events Meripäiville
Avajaiset ja paraati 23.7. klo 18.00
Meripäivien huikea, perinteinen avajaisparaati kulkee halki Kotkan keskustan paraatiorkesterin johdolla. Festivaalin sykähdyttävää lähtölaukausta kerääntyy katsomaan joka vuosi yli 30 000 ihmistä. Tänä vuonna paraatin teemana on Meripäivät vuonna 2075. Paraati starttaa Keskuskadun ja Koulukadun risteyksestä ja kulkee kohti Kotkan Kauppatoria.

Meripäiväklubit 24.-25.7.
Maailman ensimmäiset Meripäiväklubit jammaillaan Tukkukaupantalon sisäpihalla (Satamakatu 9). Torstaina kuullaan nykykansanmusiikkia ja perjantaina nautitaan jazzista.
to 24.7. klo 18-20
Illan avaa Sevoittarii -kansantanssiryhmä, jonka koreografina toimii Vuoden tanssintekijä 2025 valittu kouvolalainen Maiju Laurila.
Pääesiintyjänä taituroi yhden naisen virtuoosimainen orkesteri nimeltä Maija Kauhanen. Kauhanen on täysin poikkeuksellinen muusikko, joka yhdistää mestarillisen kanteleensoiton, voimakkaan laulun ja merkitsevät tarinat ainutlaatuisella tavalla. Hän ammentaa vanhoista suomalaisista ja karjalaisista sävelmistä ja yhdistää niihin modernia ilmaisua, sykähdyttäviä rytmejä ja omaleimaisia sävelkulkuja. Kansainvälisesti arvostettu muusikko on voittanut Kritiikin Kannukset, Emma-palkinnon ja Pohjoismaisen neuvoston musiikkipalkinnon.

pe 25.7. klo
klo 16 DJ Olli A
klo 17 Chez Django feat. Sergei Zolotov ja Visa Haarala. Chez Djangon ohjelmisto koostuu amerikkalaisesta ja eurooppalaisesta jazzista, ranskalaisista laulelmista sekä originaali sävellyksistä. Improvisoinnilla ja hetkessä elämisellä on tämän akustisen yhtyeen konserteissa suuri rooli.
klo 18.30 Elina Kardén Quintet. Elina Kardén Quintet tuo Meripäiville svengaavia jazzklassikoita. Jazzlaulaja Elina Kardén vie autenttisella tyylillään kuulijan vanhojen putkiradioiden ja vinyylilevyjen aikaan. Hän on esiintynyt myös esimerkiksi UMO Helsinki Jazz Orchestran solistina.
Poimintoja Meripäivä-aukiolta (vapaa pääsy)
ke 27.3. klo 12
klo 12.00 Pesso
Emma-voittaja ja loppuunmyytyjä keikkoja soittanut artisti-tuottaja, joka säveltää, sanoittaa ja sovittaa musiikkinsa itse. Tunnetuimpia biisejä 1000 VIIKKOO (feat. pehmoaino), Haikee sekä FYE.
To 24.7.
klo 19.00 Rebekka Holi
Rebekka Holi on Helsingistä kotoisin oleva artisti ja lauluntekijä, jonka musiikki on oivaltava sekoitus rokkia ja indiepoppia.

pe 25.7.
klo 14.00 Meri ja minä – tarinoita satamasta
Tanssija-koreografi Meri Pajunpää ja näyttelijä-ohjaaja Cecilia Paulin tanssia, teatteria ja laulua yhdistävä teos.
klo 22.30 CHARGE – Muddiverse
Tanssiteos Charge latautuu fyysisesti ja ruumiillistuu ihmisparistoiksi! Charge on saanut inspiraationsa supersankareista ja teknosta, ruumiin ja mielen uupumuksesta, tanssin euforiasta, Formula 1:stä ja kiihdyttämisestä, videopeleistä ja transsimaisesta toistosta. Koreografia, tuotanto, puvut: Karoliina Loimaala.
La 26.7.
18.00 Mikko Kiri ja Piri Piri
Loistavia arvioita keränneessä, englannin kielistä vaihtoehtorockia soittavassa, Varvara -yhtyeessä kannuksensa hankkinut laulaja-kitaristi Mikko Kiri on kääntänyt laulukielensä suomeksi ja valmistelee sooloalbuminsa julkaisua.
Yleisessä saunassa 24.7.
Yleisessä Saunassa fiilistellään Junnu Vainion tuotantoa kolmen upean artistin voimalla Kotkan Satama Areenalla 24.7. klo 18. Irinan, Tuure Kilpeläisen ja Taneli Mäkelän taustalla soi huippumuusikoista koostuvaa Kalle Torniaisen bändi. Konsertin juontaa ja isännöi Otto Kanerva.
Lasten Meripäivät 23.-26.7.
Maksuton festivaali muksujen makuun. Ohjelma sopii koko perheelle. Luvassa on hauskoja konsertteja, työpajoja, puuhaa ja mutkatonta yhdessäoloa. Näistä bileistä jää tassuun mukavia muistoja, joita kelpaa fiilistellä vielä vuosien päästäkin! Katso ohjelma Meripäivien sivuilta.

Nuorten Meripäivät 26.7.
Satama Areenasta muotoutuu kesän rouhein ja maksuton nuokkari, jossa on ohjelmaa klo 11-01.
Juontana Miska Haakana. Ohjelmassa: Pinja Sanaksenaho eli Pinkku Pinsku (haastattelu ja Meet & Greet), Jäbät ja tunteet – tunnetila, Tanssitaiteilija Minna Kaaronen: Home Findings – MOPPI, Taikuri Kristian Backman, Ilma-akrobatiaa Roosa Hannula – Flow club. Lisäksi bändejä ja DJ Kasspianin limudisco.
Meripäivä-leffat
Merikeskus Vellamon auditorio toimii Meripäivien elokuvateatterina ja siellä nähdään Haru, yksinäisten saari -dokumenttielokuva (Lumifilm Oy), Teemu Leppälän dokumenttielokuvat Kapteeni laivassa ja Luotsi laivassa, sekä Kati Kallion kuratoima tanssielokuvanäytös ”Merten tanssi”. Elokuvanäytökset ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. Katso ohjelma.
Löysitko sivulta etsimäsi?