Ristisaari retkisatama

60°18,6′ N, 26°48,1′ E
Karttasarja A, 611, 612
Satamanumero 173

Ristisaari on kansallispuiston retkeilysaari, joka sijaitsee Pyhtään kunnan ulkosaaristossa, noin 2 merimailia Kaunissaaresta eteläkaakkoon. Saareen rantautuminen on pitkälle riippuvainen säästä ja kovalla tuulella haasteellista. Saaren pohjoisranta on matalaa ja kivikkoista lintualuetta, jossa rantautuminen on kiinni meriveden korkeudesta eikä sinne rantautumista suositella edes pienellä veneellä aluetta tuntemattomille.   

Vettä sen sijaan riittää köliveneenkin alle saaren koilliskulmassa esiin työntyvällä kallioniemellä, johon Metsähallitus ruoppasi kivistä vapaan väylän toissa kesänä. Kallion tasaisella ja leveämmällä kohdalla on lenkkejä keulan kiinnitystä varten. Merkkinä olevan ison kiven pohjoispuolella kalliossa on kiinnitysrenkaita muutamalle veneelle, joihin saa keulaköyden kiinni ja peräankkurin veteen. Tuulen suunnasta riippuen rantautumaan köliveneelläkin pääsee myös saaren lounaisrannalla olevalla Papinniemen kalliolla, missä on kiinnitysrenkaita usealle veneelle. Myös kesäisin saarella laiduntavat lampaat tuodaan saareen juuri tätä kautta.

Saaren pohjoispäässä on retkeilijöille hyvin varusteltu telttailualue, jossa on keittokatos astioineen, puuvaja sekä kuivakäymälä. Kaivo on lintuharrastajien aseman läheisyydessä saaren keskiosassa etelään johtavan polun varressa.

Kavereita saarella löytää helposti, sillä siellä laiduntavat lampaat ovat uteliaita tutustumaan kävijöihin. Ristisaari on luonnonpuiston vehrein saari, jossa on monipuolinen luonto rantaniittyineen, rantakallioineen ja metsäalueineen. Saari on ollut jo kymmenien vuosien ajan lintuharrastajien suosiossa ja on mm. suuren kevätmuuton Arktikan seurantapaikka. Joissakin tiedoissa mainittua lintutornia ei saarella enää ole, mutta avomerelle avautuvia maisemia voi ihailla joka suunnassa hienoilta rantakallioilta. Myös saarella sijaitsevat sodanaikaiset tykkiasemat ja bunkkerirakennelmat ovat tutustumisen arvoisia. Niistä jotkut ovat jopa niin siistissä kunnossa, että niissä voi yöpyä.