Kurkista kalojen kevääseen
Maretariumissa elää luonnonmukaisissa akvaario-olosuhteissa suurin osa Suomen vesistöjen kalalajeista. Kevättalven kylmyydessä muun muassa piikkimonnit, suutarit ja ruutanat ovat lähes horroksessa. Huhti-toukokuussa kalamaailma heräilee kevääseen.
”Etenkin ahvenet ovat kutuaikaan erityisen näyttäviä. Naarasahvenet ovat isoja ja pulleita. Kutuaikaan toukokuussa pullean naaraan perässä ui useita pienempiä ja solakampia koirasahvenia”, kertoo Maretariumin toimitusjohtaja Sari Saukkonen.
Maretarium tarjoaa päivittäin kahdesti luontofilmin ja kello 15 opastetun ruokintakierroksen. Näyttelytilassa on esillä 20.3. lähtien Suomen luontokuvat 2020 ja 4.5. lähtien Kylmissä vesissä -sukelluskuvia Suomen vesistä.
Maretariumissa voi hyvällä tuurilla onnistua näkemään monenlaisia yllätyksiä kuten esimerkiksi naarasahvenen laskeman mätinauhan.
”Ahvenen mätinauha on aivan poikkeuksellisen näyttävä! Mäti laskeutuu nauhamaisena akvaarion pohjalle aivan kuin veteen olisi levitetty vessapaperia”, Saukkonen kuvailee.
Hän odottaa innolla toukokuuta ja Kotkan kalamarkkinoita 22.-23.5. ”Kalamarkkinat ovat Sapokassa ihan pihallamme ja silloin meillä on markkinateeman mukaista ohjelmaa. Maretarium on myös hyvä paikka tutustua Suomen ruokakaloihin. Harva tietää, että kaikki vesistöjemme kalat ovat syötäviä!”, Saukkonen sanoo.
