Baa­ri­mes­ta­ril­la on monta roolia

Kotkalainen ravintoloitsija Vesa Kivistö lähti nuorena töihin baaritiskin taakse kun tuttu tarjosi töitä ja huomasi, että ala sopii hänelle. Nyt Kivistö luotsaa yrittäjänä kolmea ravintolaa Pub Albertia, Pub Eduartia ja Crocodile Bar:a eli Krokotiilia Kotkassa.

Voiko ginistä ja piimästä tehdä drinkin?

– Ei se toiminut, mutta pitihän sitä kokeilla, Vesa Kivistö kertoo nauraen.

Kaksi vuosikymmentä ravintolatyöntekijänä ja yhdeksän vuotta yrittäjänä Kotkassa on koulinut Kivistöä monin tavoin.

– Ei tämä ole mitään rakettitiedettä, kaikkea voi oppia! On tärkeää myös osata myöntää, jos ei jotain osaa tai tiedä, Kivistö sanoo.

Hänet on kouluttanut ravintola-alan ammattilaiseksi työ baaritiskin takana. Aiemmat työnantajat ovat antaneet vapaasti kokeilla ja toteuttaa luovuutta.

– Monenlaisia drinkkejä olen kehittänyt yksin ja yhdessä muiden kanssa. Osa on jäänyt elämään ja osa ei, kuten ginipiimä.

Baarityöntekijän ammatissa tärkeintä on tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen.

– Saa olla yhtä aikaa niin psykologi, avioliitto- ja parisuhdeneuvoja kuin välillä lastentarhanhoitaja, Kivistö heittää.

Hän on aina valmis juttelemaan ja kuuntelemaan asiakkaiden murheita, mutta työ on opettanut, ettei ongelmia saa ottaa itselleen ja menettää yöuniaan.

Baarityöntekijällä tosin perinteisesti yöunet ovat vähissä.

– Tässä hommassa pitää olla valmis valvomaan yöllä. Nuorempana jaksoi vielä työvuoron jälkeen lähteä myöhempään auki olevaan baariin, nyt kolmen pienen lapsen isänä pitää miettiä aikatauluja ihan eri tavalla.

Kivistö on havainnut baarikulttuurin muuttuneen paljon kahdessa vuosikymmenessä.

– Baareissa käytetään nykyään vähemmän rahaa kuin ennen. Myös humalahakuinen juominen on vähentänyt merkittävästi.

Muutoksia on tapahtunut myös etenkin nuorten suosimissa juomissa.

– Ennen gintonicin tilaaja oli mitä todennäköisimmin yli 70-vuotias mies, nyt giniä tilaavat nuoret.

Vaikka rahaa kulutetaankin vähemmän, hinta ei ole tärkein valintakriteeri.

– Nykyisin asiakkaat vaativat hyviä tuotteita ja ovat hyvin perillä muun muassa uutuuksista.

Myös kansainvälisyys Kotkassa on lisääntynyt.

– Kotkan meripäivien ”Albert Hall” on jo klassikko. Hoidamme anniskelua monissa tapahtumissa kuten Dark River -metallimusiikkifestivaalissa, jossa on paljon myös kansainvälisiä asiakkaita, Kivistö kertoo.

Mikä on Kivistön resepti ravintolan menestymiseen?

– Henkilökunta, ehdottomasti. Vaikka sisustus ja valikoima olisivat mitä tahansa, henkilökunta on tärkein ja luo paikan hengen, Kivistö sanoo.

Kivistöltä on usein kysytty, miksi hän ei perustaisi ravintolaa vaikkapa Helsinkiin. Moni on ehdottanut, että Albertin kaltainen rennon viihtyisä olohuonemainen ravintola taidenäyttelyineen ja lainattavine kirjoineen sopisi hyvin moneen muuhunkin kaupunkiin.

– Tämä toimii hyvin Kotkassa kotkalaisille, Kivistö sanoo.

Kotkasta hän löytää paljon hyviä puolia.

– Kotka on hyvä kaupunki asua, toimia yrittäjänä, kasvattaa lapset. Työn kannalta hyvät verkostot ovat tärkeä asia, aina saa apua tarvittaessa.

Kotkassa parasta Kivistön mukaan ovat ihmiset, jotka ovat aitoja ja joiden keskellä on helppo olla oma itsensä.

– Myös se on hienoa, että vettä on muuallakin kuin hanassa. Kotkasta toki voi lähteä, mutta kotkalaisuus ei lähde ihmisestä.

Tämä artikkeli on osa toimittaja ja valokuvaaja Päivi Arvosen kirjoittamaa – ja osin myös kuvaamaa – Paikallista voimaa -sarjaa, joka esittelee kaakkoissuomalaisia osaajia. Lue sarjan muut artikkelit täältä: