Liiku ja lumoudu Kotkan puistoissa

Kotkan kansainvälisestikin palkitut puistot ovat paljon muutakin kuin vain puistoja; jokaisella puistolla on oma ilmeensä ja erityispiirteensä. Erityisesti Sapokan Vesipuisto hurmaa talven hämäryydessä upeilla värivaloillaan ja valaistulla vesiputouksellaan. Kumparepuiston kumpareet ovat lumiseen aikaan pulkkamäkiä. 

Sapokka Kotka
Sapokka Kotka


Sapokan Vesipuisto in erityisen upea iltavalaistuksessa, joka luo puistoon sadunomaisen tunnelman etenkin talviusvan kietoessa puiston syliinsä. Puistoon on sijoitettu parisenkymmentä Hannele Kylänpään eläinaiheista veistosta, joista osa on maastoutunut lähes piiloon kasvillisuuden sekaan.
Yksi veistoksista, hylje, kurkistaa lammesta, jossa asustaa myös isoja karppeja ja siperiansampia.

Taidetta ja valoja on tarjolla myös kahden kilometrin mittaisella Veistospromenadilla, jonka varrella on 24 patsasta. Mielenkiintoisen valohohteen saa iltaisin esimerkiksi Sibeliuspuistossa puusta roikkuva Alexander Reichsteinin teos Muodonmuutoksia, jonka toukkamaiset hahmot kuvaavat perhosen sijaan lapsen kehitystä. Tunnetuimpia Veistospromenadin taiteilijanimiä lienevät  Kain Tapper ja Miina Äkkijyrkkä, mutta mikä on juuri sinun suosikkisi?

Otsolan kaupunginosassa sijaitseva Kumparepuisto on monien Kotkan puistojen tapaan hyvä esimerkki maa-alueen uusiokäytöstä. Kumparepuiston paikalla oli ennen kaatopaikka, jonka muodonmuutos puistoksi vaati muun muassa miljoona kuutiota maa-ainesta. Puiston kumpareet kohoavat jopa 45 metrin korkeuteen. Kumpareen huipulta saa lumiseen aikaan hyvän vauhdin mäenlaskuun.