Mobile Menu

Googlen Haminassa sijaitsevalla datakeskuksella merkittävä talousvaikutus – nyt Kotkan-Haminan seutu pääsee esille myös Googlen uudella datakeskusvideolla

Google on tehnyt kaikista neljästä Euroopan datakeskuskohteestaan kertovan videon, jossa Kotkan-Haminan näkyy vahvasti.

Google on tehnyt kaikista neljästä Euroopan datakeskuskohteestaan kertovan videon, jossa Kotkan-Haminan näkyy vahvasti.

Yksi Googlen Euroopan datakeskuksista sijaitsee Haminassa, Summan entisen paperitehtaan tiloissa. Seutua videolla edustavat Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursorin Harri Eela ja Jouni Eho. ”Oli hienoa päästä kertomaan Haminasta ja seudustamme. On upeaa, että Google haluaa kertoa datakeskuspaikkakuntiensa tarinat paikallisesta näkökulmasta”, iloitsee myyntijohtajana Cursorilla toimiva Harri Eela. Videota on kuvattu Haminan Summan datakeskusalueen lisäksi Merikeskus Vellamossa ja Cursorin toimitiloissa Kotkan Karhulassa. 

Google ja European Small Business Alliance sekä poliittisten päättäjien ja kansalaisten välistä keskustelua aktivoiva yhteisö Debating Europe järjestivät Brysselissä 20.2. Global technology, local jobs -tapahtuman. Yksi pääpuhujista oli suomalainen Euroopan parlamentin jäsen Henna Virkkunen.  Myös Cursorilla oli tapahtumassa kommenttipuheenvuoro myyntijohtaja Harri Eelan toimesta. Hän korosti mm. Googlen merkitystä seudun profiilin nostamisessa liittyen uusiin investointeihin. Tilaisuudessa julkistettiin Copenhagen Economicsin tekemä uusi tutkimus, jossa on selvitetty Googlen datakeskusten talousvaikutuksia. 

Lisätietoja: 

Harri Eela, myyntijohtaja, Cursor Oy, harri.eela@cursor.fi, 040 190 2508

Videokuvauksia tammikuussa Merikeskus Vellamon katolla, kuva: Ellen De Jong.