Mobile Menu

Eläinrakkaan paratiisi

issikkavaellus

Mä olen syntynyt, Myyrmäessä, Myrtsissä. Se on sellainen muutaman kymmenentuhannen ihmisen kivilähiö Vantaalla, vartin junaratayhteyden päässä Helsingin keskustasta. Eläinrakkaana lapsena vietin paljon aikaa lähimetsissä ja koitin kaikin keinoin saada meidän perheeseen eläintä, ensisijaisesti koiraa. Lopulta sain marsun ja sen papanoista kerrostalokodin lattialla sain kuulla jatkuvasti pikkuveljeltä.

Myös heppahulluus kuului olennaisesti pienen tytön elämään. Yksi ratsastuskoulu oli kohtuullisen ajomatkan päässä, ja kinuamisen jälkeen saimme kaverini kanssa aloittaa tallilla yhden viikkotunnin. Hevosten hoidosta vain haaveilimme. Vanhempia tyttöjä oli jonoksi asti ja nokkimisjärjestys oli kova.

Lähiötä rakennettiin, metsät hupenivat ja muutamassa jäljellä olevassa asusti usein laitapuolen kulkijoita… Samaan ilmiöön törmäsin myöhemminkin elämässä, kun olin jo muuttanut omaan asuntoon Helsingin puolelle. Kun ulkoilutin koiriani Keskuspuiston metsissä, herkät nenät löysivät asunnottomien leirit ja niiden eväät. Niinpä ajoin yleensä illan päätteeksi parikymmentä minuuttia löytääkseni puhdasta metsää koirien juosta.

Kolmenkympin jälkeen tapasin aidon kymiläisen, Kotkan pojan, ja elämä heitti asumaan tänne - pikkukaupunkiin, jossa olin joskus käynyt Meripäivillä. En juurikaan tiennyt mihin muutin, mutta riski kannatti ottaa.

Nyt on oma talo, piha, ja suoraan takapihalta alkaa kilometritolkulla metsää missä lenkkeillä. Joko koiran tai lähellä asustavan ylläpitohevosen kanssa. Samanhenkisiä eläinihmisiä löytyy ympäri seutua, tilaa ja tekemistä riittää kaikille. Jonoja tavoitteellisempaankaan harrastamiseen ei yleensä ole ja kulut ovat normaalillekin ihmiselle inhimilliset.

Hevonen

 

Talliporukan kanssa suunnittelemme syksyä; otetaan hevoset auton perään ja hurautetaan motaria pitkin Harjuun. Siellä on mahtavat puitteet; hevosille kentät, maastot ja maneesit ja palvelut pelaavat myös meille tädeille. Tai sitten maastoillaan pitkiä kimppalenkkejä kotimaisemissa, haistellaan metsän tuoksuja ja käydään vaikka omilla takapihoilla hevosten kanssa! Koirat kulkevat mukana, eikä joka päivä tarvitse lähteä kolmea kertaa hihnalenkille. Valinnanvaraa on.

Elämä on tässä ja nyt aika mallillaan. Monipuolinen, aito luonto ja eläimet ihan lähellä, mukana arjessa. Kun aikaa ei mene ruuhkassa istumiseen, voi sen käyttää miten itse haluaa. Tykkään. Ja lapsetkin tykkäävät: 5- vuotias poikani totesikin viime viikolla että ”äiti, tää metsä on mun paras huvipuisto”. Vastasin: ”kuule, niin on munkin!”

 

Elina 

Kirjoittaja on seutuun hurahtanut entinen pääkaupunkiseutulainen, joka toimii nykyisin myös Kotkan-Haminan seudun matkailun markkinointipäällikkönä