Mobile Menu

Suomen hauskin mies -elokuva kuvattiin Kotkan-Haminan seudulla

Kuvausten pääpaikkana oli Kyminlinnan linnoitus. Lisäksi elokuvaa kuvattiin mm. Kotkansaarella ja Hallassa sekä Haminan Tervasaarella.

Perjantaina 16.3. ensi-iltansa saava ”Suomen hauskin mies” on ensimmäinen elokuva, joka on kokonaan kuvattu Kotkan-Haminan seudulla.

Kuvausten pääpaikkana oli Kyminlinnan linnoitus. Lisäksi elokuvaa kuvattiin mm. Kotkansaarella ja Hallassa sekä Haminan Tervasaarella.

Kyminlinna tarjosi sopivat puitteet elokuvalle. Seutu on maisemiltaan hyvin kilpailukykyinen, mm. lähekkäiset Kotka ja Hamina sekä alueen merellisyys, tuottaja Klaus Heydemann kertoo.

Täällä on hyvä elokuvantekemisen meininki. Avustajia oli yli 200, eikä kukaan nurissut, kun tehtiin pitkiä päiviä, jatkaa ohjaaja Heikki Kujanpää.

Sopivien kuvauskohteiden lisäksi elokuvan tuomiseen pois pääkaupunkiseudulta vaikutti Kaakon elokuvakomission tuki.
- Se alensi kynnystä tuoda iso porukka tänne Kotkan-Haminan seudulle, Kujanpää kertoo.

Kaakon elokuvakomissiossa työ alkoi jo tammikuussa 2015.
- Tuolloin jo esittelimme tuotantoyhtiölle erilaisia kuvauspaikkoja seudulta, kertoo Kaakon elokuvakomission vastaava tuottaja Sami Ristiniemi. Kaakon elokuvakomissio on osa Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursoria.

Hyvä ruoka, hyvä mieli

Kun kuvauksissa tehdään pitkiä päiviä, on ruoalla merkittävä osa produktiossa.

- Meillä oli loistava kokki: Kai Rairama, ohjaaja Kujanpää hehkuttaa.

Yli 30 vuotta ravintola-alalla olleelle Rairamalle elokuva oli vähän erilaisempi cateringkeikka.

- Parhaimmillaan syömässä oli yli 400. Tarjolla oli ihan tavallista kotiruokaa: kaksi eri lajia ja dieetit. Ruoka oli hyvin proteiinipitoista, jotta jaksaa pitkiä päiviä, kertoo myös Aallonmurtaja-sarjan kuvaukset Kotkassa muonittanut yrittäjä.

Tuleviin elokuvakeikkoihin Rairama on rakentanut puoliperävaunullisen cateringrekan. Siinä on mahdollista ruokkia 450-500 henkilöä missä päin tahansa maata.

Veri vetää näyttämölle

Elokuvassa on runsaasti paikallisia avustajia. Yksi heistä on haminalainen Ville Karvonen, joka osallistui kuvauksiin 12 päivän ajan. Sama mies on elokuvassa sekä punavanki että saksalainen sotilas.

Aikaisemmin hän on ollut avustajana myös Leijonasydän ja Tuntematon sotilas -elokuvissa.

Veri vetää näyttämölle. Ja pidän siitä, että saa olla mukana tekemässä yhteistä hyvää, kertoo Karvonen.

Ville Karvonen, kuva: Marianne-Mokkala-Räty

Avustuskeikkoja lienee luvassa jatkossakin, sillä putkimies Karvonen on äskettäin liittynyt Kaakon elokuvakomission avustajarekisteriin.

Elokuvan lopputeksteissä vilahtaa paljon Kotkan-Haminan seudun väkeä avustajina, alkaen paikallisista harrastajateatterilaisista aina Cursorin johtoryhmän jäseniin. Myös elokuvan leikkaaja Jussi Rautaniemi on alkujaan Kotkasta.  

Yläkuvassa: Kaakon elokuvakomission tuottaja Sami Ristiniemi (vas.), Suomen hauskin mies -elokuvan ohjaaja Heikki Kujanpää, käsikirjoittaja Mikko Reitala ja tuottaja Klaus Heydemann.

Kuvat: Marianne Mokkala-Räty ja teksti: Mervi Liimatainen, Cursor Oy