Kymi Sinfonietta

Kymi Sinfonietta on ainutlaatuinen, kahden kaupungin orkesteri, joka aloitti toimintansa 1.1.1999. Orkesterin perinteet ovat kuitenkin pitkät, sillä se koostuu vuoden 1998 lopussa yhdistettyjen Kotkan ja Kouvolan kaupunginorkestereiden muusikoista ja kymenlaaksolaiset orkesterimusiikin juuret ulottuvat aktiivisten musiikinharrastajien ansiosta ainakin sadan vuoden taakse.

Orkesterissa on 31 päätoimista ammattimuusikkoa ja se esiintyy pääosin Kotkan konserttitalossa, Kouvolan kaupungintalossa ja Kuusankoskitalossa. Julkisten esiintymisten määrä vaihtelee noin sadasta jopa noin kahteensataan esiintymiseen vuodessa. Ohjelmisto on laaja, ulottuen eri aikakausien taidemusiikista kevyempään musiikkiin ja pienistä kamarikokoonpanoista sinfonioihin. Kymi Sinfonietta toimii myös viiden vuoden välein järjestettävän Kansainvälisen Uuno Klami -sävellyskilpailun lopputeosten esittäjänä. Kymi Sinfoniettan musiikkia kuullaan myös valokankaalla Pertsa ja Kilu -elokuvassa.