Mobile Menu

Pasi Nordlund Kotkamills, kuva: Kari Taimisto

Kemistä Uruguayn kautta Kotkaan

Kemistä Uruguayn kautta Kotkaan – Pasi Nordlund tutustuu reissuvuosien jälkeen Kotkaan uudestaan

Kemiläislähtöinen tuotantoinsinööri Pasi Nordlund kiersi pitkän listan maailman maita ennen kuin asettui Kotkaan. Nyt arjen luksusta on lyhyt työmatka ja oma puuvene, jolla pääsee merelle.

Olet kotoisin Kemistä Pohjois-Suomesta. Miten päädyit perheesi kanssa Kotkaan?

Opiskelujen jälkeen työskentelin Kemissä Metsä Botnialla ja Stora Ensolla, jossa olin myös kansainvälisissä tehtävissä. Asuin muun muassa puolitoista vuotta Uruguayssa, kunnes elokuussa 2014 palasimme perheen kanssa Suomeen ja vaihdoin samalla työpaikkaa Andritzille Kotkan Karhulaan. Muutto Kemistä ei siis tuntunut siinä vaiheessa enää erityisen ihmeelliseltä muutokselta, kun takana oli juuri tuo pitkä ulkomaankomennus.

Työskentelet nykyisin Kotkamillsin tuotantoinsinöörinä. Millaista työsi on?

Todella monipuolista. Seuraan päivittäin tehtaan tuotantoa, sitä että kaikki menee kuten pitääkin. Työhön kuuluu paljon yhteistyötä myös esimerkiksi kunnossapidon kanssa sekä ympäristö- ja työturvallisuusasioista huolehtimista.

Pasi Nordlund Kotkamills kuva: Kari Taimisto

Aiemmat työt ovat vieneet minua ympäri maailmaan – parhaimmillaan matkapäiviä kertyi reilusti yli 200, kun olin käyntiinajoinsinöörinä starttaamassa tehtaita eri maissa Thaimaasta Brasiliaan. Nyt on mukavaa, kun on yksi tehdas, jossa työskennellä ja jonka toimintaa kehittää. Tässä on mahdollisuus oppia uutta, mutta pystyn hyödyntämään paljon myös sitä osaamista, joita maailmalla eri tehtaissa kiertäminen antoi.

Miten Kotka on ottanut teidän kolmihenkisen perheenne vastaan?

Hyvin, asiat järjestyivät nopeasti ja myös sairaanhoitajana työskentelevä vaimo sai täältä heti töitä. Kotka ja Kemi ovat monella tapaa samanlaisia kaupunkeja, joten suurta kultturishokkia ei tullut. Merikin on molemmissa läsnä. Kemiin jäi toki perhettä ja ystäviä, mutta ei sinne ole enää sillä tavalla ikävä.

Täällä osaa arvostaa esimerkiksi hyviä liikenneyhteyksiä: Kotkassa kun hyppää bussiin, niin on kahdessa tunnissa Helsingissä. Kemistä piti varata samaan matkaan suunnilleen kaksi päivää. Lapsen näkökulmasta on hyvä, että täältä löytyy hyviä jatko-opiskelupaikkoja sopivan matkan päästä.

Olet reissannut yli kymmenessä maassa pelkästään töiden vuoksi ja nähnyt vaikka millaisia maisemia. Mitkä paikat Kotkassa sykähdyttävät?

Ensimmäisinä vuosina matkustelin tosiaan työn puolesta niin paljon, ettei Kotkaan ehtinyt oikein tutustua. Silloin oli mahtavaa jo se, että sai katsella omalta parvekkeelta Sibeliuspuistoon kaikessa rauhassa. Puistot ja satama-alueet ovat tosi hienoja Kotkassa, luonto on täällä aina hyvin lähellä.

Olen lapsuudessa liikkunut paljon merellä sekä talvella että kesällä, ja se harrastus jatkuu taas, kun hankimme oman ison puuveneen viime kesänä. Kaikilla kotkalaisilla tuntuu muuten olevan oma vene.

Mitä aiot tehdä vielä tänään?

Työmatka on nykyisin vain kymmenen minuuttia kävellen ja kauppakin sattuu matkan varrelle, joten työpäivän jälkeen pitänee mennä kaupan kautta kotiin ja ruokaa tekemään. Vene on nostettu jo talviteloille, mutta siinä on vielä vähän huoltotöitä tehtävänä, joten niitä on sitten luvassa iltaharrastuksena.

Teksti: Kristiina Tiippana ja kuvat: Kari Taimisto